Äänirasian vaihto Thorens-soittimeen

KUINKA UUSI ÄÄNIRASIA ASENNETAAN?

Thorens asiakkaat, jotka harkitsevat uutta äänirasiaa, usein kysyvät:  Toimiiko tämä rasia levysoittimessani? Kuulostaako se hyvältä? Osaanko asentaa sen itse.

Yleisin selkeä ja kannustava vastauksemme on; kyllä, kyllä ja kyllä vain!

Äänirasian vaihtaminen ei ole ylivoimainen tehtävä, tosin vaatii jonkun verran tarkkuutta. Uusi äänirasia antaa useimmiten tarkemman ja paremman äänenlaadun. Äänirasiaa päivittämällä kaikki voittavat – kunhan lähtökohdaksi on otettu laadukkaat ainekset. Ylpeydellä voimme todeta, että hyvä pyöritin on kestävä sijoitus, ja sen päivittäminen tarkoittaa useimmiten juuri äänirasian vaihtoa. Hyvä pyöritin on hyvä kaveri myös laadukkaalle äänirasialle.

Vaihe 1 – Työkalut ja tila kuntoon

On kolme asiaa, joita tarvitset ennen rasian vaihtoon ryhtymistä;

Aikaa, kunnollisen työtilan jossa tehdä rasian vaihto rauhassa ja muutaman työkalun

Aika:

Koko homma ottaa aikaa noin puoli tuntia.

Työtila:

Olet käsittelemässä pieniä osia, helposti rikkoutuvia liittimiä ja olet säätämässä vain muutaman gramman painoja. Jos teet tämän normaalin laitetelineen ympärillä, se voi rasittaa selkvää, etkä saa tehtyä työvaiheita kovinkaan tarkasti. Tämän vuoksi on viisaampaa ottaa työkalu tasaiselle pinnalle, kuten pöydän päälle

Työkalut:

Et halua, eikä sinun tarvitse, tehdä mitään levysoittimen sisällä. Säädät enimmäkseen äänivartta, ja säädöt voit tehdä tavanomaisilla työkaluilla.  Jos tuntuu ettei sinulla ole hienomekaanikon työkaluja, ole huoleti – et  tarvitse mitään kovin erikoista. Tarvittavat työkalut löytyvät marketin työkaluosastolta, tai rautakaupasta. Seuraavat työkalut ovat tarpeen:

pihdit. Näiden ei tarvitse olla erityisen tarkat. Tavanomaiset pienet pihdit riittävät, sillä edellytyksellä että pystyt tuntemaan kuinka paljon puristusta olet pihdeillä käyttämässä

ruuvimeisseli.  Sähkömiehen ”kynä” on tähän sopiva, mutta sellainen meisseli jonka pää pyörii rungosta kiinni pidettäessä, on vielä sopivampi – silloin tunnet paremmin kuinka paljon tai vähän voimaa olet käyttämässä ruuvia väännettäessä.

kuusiokoloavain. Sopiva avain tulee usein äänirasian tai äänivarren mukana. Katso oikeankokoiset avaimet valmiiksi – näitä on olemassa sekä metrisiä että tuumakokoisia. Äänivarren päässä olevat aukot, joihin ruuvit äänirasiaa varten laitetaan, ovat standardoituja ja näissä ei juuri kokoeroja ole. Mutta ruuvien/pulttien päissä eroja saattaa olla. Mikäli sinulla on mahdollisuus valita kuusiokolon tai normaalin lovetun ruuvin välillä, käytä kuusiokoloa. Ne pysyvät paremmin paikallaan ja kireyden säätö on helpompaa.

Seuraavat työkalut ovat valinnaisia, mutta tarpeellisia:

Neulavaaka (tällä varmistat voiman jolla neula painuu levyä vasten)

Äänirasian kohdistuslevy (pahvinen levy, joka tulee manuaalisten Thorens-soittimien myyntipakkauksessa)

Vaihe 2 – Pakettien purkaminen

Äänirasian asennus alkaa poistamalla se pakkauksestaan. Varoituksen sana: pidät kädessäsi hyvin herkkää hifi-tuotetta. Ja sen hauraimmat elementit ovat neula, ja neulavarsi, joka yhdistää neulan ja äänirasian. On viisainta välttää nopeita liikkeitä ja liiallista voimaa.

Äänirasian runko on vankka ja suunniteltu pidettäväksi sormien välissä. Voit huoletta pitää sitä sormien välissä tiukasti.

Jos äänirasiassa on neulansuojus, pide se paikoillaan asennuksen aikana aina kun mahdollista.

Äänirasiat, joissa ei ole neulansuojusta, kuten valokuvassa kuvattu Benz ACE, vaativat erityistä huolellisuutta.

Tällainen äänirasia kiinnitetään yleensä ruuveilla. Jos näin on, pidä äänirasia sormien välissä samalla, kun kiristät ruuvit toisella kädellä.

Tarkempi tarkastelu: Äänirasian mukana tulee  useita ruuveja, äänivarren eri vahvuuksia varten. Jos äänivarren kiinnityskohta on verrattain paksu, on käytettävä pidempiä ruuveja sen varmistamiseksi, että äänirasia on kiinnitetty kunnolla.

Monet valmistajat käyttävät muovista tai korkealaatuisesta teflonista valmistettuja aluslevyjä. Näitä ei pidä unohtaa, koska ne voivat olla varsin hyödyllisiä: ne voivat vaimentaa tärinää ja, mikä tärkeintä, varmistaa, että äänirasia on kiinnitetty turvallisesti.

Vaihe 3 – Muutama käytännön seikka

Seuraavassa vaiheessa sinun on joko ruuvattava äänirasia varren päähän tai kiinnitettävä johdot äänirasian liitintappeihin. Kannattaa miettiä mikä on käytännöllisintä.

Kuvauksessamme ensin ruuvattiin äänirasia rasiakelkkaan päähän. Thorens TP 92 -äänivarsi antaa tarpeeksi tilaa rasiakelkan takaosassa – tällöin joustavia  johtimia voi liikutella niin, että äänirasia on  helppo asentaa.’’

Kuitenkin, jos äänirasian ja rasiakelkan välinen tila on tiukka, kuten muiden äänivarsien tapauksessa, on hyvä kiinnittää äänivarren johdot samalla, kun äänirasian liittimet ovat edelleen esillä – näin liitoksen pystyy tekemään mahdollisimman pienellä voimalla. Äänivarren johdot ovat ohuet ja herkät.

Johtojen värit oikeaan liittimeen

Valmistajat ympäri maailmaa noudattavat yleissopimusta, joka tekee mahdottomaksi rasiajohtojen ja äänirasian väärinasennuksen. Asennus on erityisen helppoa värikoodattujen äänirasioiden kanssa (esimerkkinä tässä on kuvattu kuvattu Benz ACE -äänirasia).

Värikoodaamattomilla äänirasioilla on kirjaimet ja symbolit, jotka auttavat asennusta: “L” ja “R” ovat vasemmalle ja oikealle kanavalle, ja “+” ja “-” -symbolit ovat itsestään selviä. Joskus saatat nähdä “H” = “kuumalle” (eli “+”).

Punainen: oikea kanava, plus

Vihreä: oikea kanava, miinus

Valkoinen: vasen kanava, plus

Sininen: vasen kanava, miinus

Vaihe 4Yhdistäminen

Rasiakelkkoja on olemassa useita ​​muotoja ja kokoja. Niissä on aina oltava vähintään kaksi ruuvia, mutta niissä voi olla kiinteitä reikiä tai uria, ja päähine sellaisenaan voi olla kiinteä tai irrotettava. On monia muunnelmia, mutta ne kaikki noudattavat vakiintuneita standardeja. Tässä kuvattu TP 92 tekee asennusprosessista helpon, sen irrotettavan rasiakelkan ansiosta. Käytä kuusiokoloavainta rasiakelkan, kiinnitä äänirasia mukana toimitetuilla ruuveilla ja kiinnitä rasiakelkka uudelleen.

Huomaa: kaikki tässä käytetyt ruuvit ovat ensiluokkaisen hienojakoisia. Sinulla ei pitäisi olla minkäänlaisia vaikeuksia kiristää niitä, eikä jengassa pitäisi tuntua merkittäviä vastavoimia

Vaihe 5Tarkkana nyt!

Jos jokin voi tässä työssä mennä pieleen, todennäköisin vaihe on tässä. Äänivarren ohuet johdot pitää kiinnittää rasiaan käyttäen juuri sopivaa määrää voimaa.

Kaapelin liittimet eivät saa jäädä liian löysälle äänirasian pinneihin. Normaalisti äänirasian vaihtaminen ei vaadi liittimien säätöä. Kuitenkin joskus on tarpeen pienentää johdon päässä olevan liittimen halkaisija. Varovasti pihdeillä puristaen, se onnistuu. Paino on sanalla varovasti. Litistä aluksi liittimen takapäästä, jolloin saat liittimen syötettyä pinniin, ja liitin kiristyy juuri sopivasti pinnin ympärille.

Vaihto 6 – Tasapaino

Äänirasiaa vaihdettaessa uuden äänirasian massa on todennäköisesti eri, kuin edellisen rasian. Tämä tarkoittaa että neulapaino pitää säätää uudelleen.

Joissakin äänivarsissa on yksinkertainen neulapainon mittari, joka on kiinnitetty äänivarren vastapainoon. Tätä käytetään niin, että ensin haetaan äänivarrelle sellainen paino, jossa äänivarsi ”kelluu”, eli ei selkeästi painu kumpaankaan suuntaan. Sitten käännetään neulapainon mittari asentoon nolla, niin että äänivarsi edelleen kelluu eli itse painoa ei kierretä. Tämän jälkeen käännetään sekä vastapainoa että mittaria haluttuun neulapainoon, useimmiten noin 2g:aan.

TP92 varren tapauksessa tarvitaan neulavaakaa. Thorensin mekaaninen on helppokäyttöinen. Laita vaaka levyn päälle ja laske neula neulavaa’an uraan. Jos indikoitu neulapaino ylittyy, vaaka keinahtaa levyä vasten.

Muista tarkistaa myös äänivarren suoruus levyyn nähden. Kun katsot äänivartta sivulta, neulan ollessa levyn päällä ”soittoasennossa”, pitää äänivarren putken olla vaakasuorassa levyyn nähden. Jos äänivarsi ei ole vaakasuorassa, pitää sen korkeutta säätää äänivarren laakerointipäästä. Useimpien äänivarsien korkeutta säädetään äänivarren kauluksessa olevasta ruuvista/kuusiokoloavaimesta. Thorensin äänivarsien TP82-TP92  korkeutta säädetään äänivarren juuressa olevasta kauluksesta kiertämällä. Tämä kaulus löystyy, kun plintin alapuolella olevaa mutteria ensin löysätään. Tähän paras työkalu on 22mm kiintoavain.

Jos olet epävarma näistä vaiheista, ota rohkeasti yhteyttä jälleenmyyjään tai alan harrastajaan.

Vaihe  7 – Äänivarren hienosäätöä

Kaikissa Thorens-levysoittimissa tulee mukana äänirasian kohdistulevy, jota voidaan käyttää useilla äänivarsilla. Se on tärkeä työkalu, joka auttaa sinua löytämään äänirasian ihanteelliset kulmat, jotta neula seuraa levyn uraa ihanteellisesti.

Tässä vaiheessa säädetään äänirasiaa eteen- tai taaksepäin rasiakelkassa, äänivarren putken päässä. Kuvassa TP 92, jossa tämä säätö on suhteellisen helppoa: löysää kuusiokoloavain rasiakelkan ylöpuolella; aseta äänirasia kohdistuslevylle. Punaisen nuolen on osoitettava kohti äänivarren laakerointipistettä. Laske neula varovasti paksun mustan linjan päälle – sen pitäisi osua mustalle paksulle viivalle kaikissa mustan viivan matkalla. Kun olet löytänyt oikean asetuksen, kiristä ruuvi varovasti niin että se juuri ja juuri pysyy paikallaan.

Vaihe 8 – Oikeat kulmat

Tässä vaiheessa säädetään äänirasiaa kohdistuslevyn viivojen suhteen pisteissä A ja B.  Punaisen nuolen on osoitettava kohti äänivarren laakerointipistettä.  Tarkista rasian kohtisuoruus kohdistulevyn viivojen suhteen niin, että sekä pisteiden A että B-pisteissä äänirasia pystytään kohdistamaan viivojen suhteen samaan suuntaan. Siirrä äänirasiaa varovasti eteen- tai taaksepäin. Säädä ensin pisteen A mukaan. Sen jälkeen yritä säätää myös pisteen B mukaan (tämä voi olla paljon vaikeampaa ). Kun olet löytänyt oikean asetuksen ja rasia on symmetrinen annettujen kohdistusviivojen suuntaan, kiristä ruuvi varovasti niin että se pysyy paikallaan.

Vaihe 9 – Mahdollisuudet äänenlaadun parannukseen?

Onko se nyt täydellinen? No hifissä tuskin mikään on täydellistä. Aina on mahdollisuus parantaa, mikäli sille tuulelle sattuu – tämä voi olla hauskaa ja mielenkiintoista, etenkin kun kuulet itse säätöjesi tulokset samantien.

Kun säädöt ovat kohdallaan, äänenlaadun pitäisi olla kohdallaan. Anna uudelle äänirasialle kuitenkin hieman aikaa asettua. Useimmat rasiat tarvitsevat 20-50 tuntia sisäänsoittoa kuulostaakseen erinomaiselta.

Valitse jokin lempilevysi – mielellään sellainen jossa on voimakkuuden vaihteluja. Esimerkiksi pianon tai flyygelin ääni pitäisi kuulostaa yhtä selkeältä, kirkkaalta ja säröttömältä levyn alku- kuin loppupuolellakin. Jos tässä on puutteita, tarkista säädöt vielä kerran.

Lopuksi, sivuttaisvoiman säätö estää äänivarren vedon keskipistettä kohti (keskipakoisvoima). Tätä varten tarvitaan hieman vastavoimaa, eli sivuttaisvoiman säästöä, anti-skatingia. Mikäli soittimessa on tätä varten asteikko, laita sitä hieman vähemmän kuin olet laittanut neulapainoa (eli 2g neulapainoa, 1.7 anti-skatingia). Mikäli asteikkoa ei ole, voi kuunnella onko tällä vaikutusta. Käytännössä kannattaa vielä etsiä levy, jossa on jonkinlainen painovirhe, eli missä levy jää paikoilleen tai hyppää uran yli. Sivuttaisvoiman säädöllä saat säädettyä äänivartta niin, levy ei enää jää jumiin. Näin sivuttaisvoiman säätö on käytännössä säädetty kohtaan joka helpottaa kuuntelua.

Vaihe 10 – Lisäapua on tarjolla

Joka tapauksessa, jos missään vaiheessa tuntuu ettei säädöt etene, tai sinulle tulee mieleen lisää kysymyksiä, Thorens-jälleenmyyjäsi auttaa sinua mielellään – vaikka soittimesi olisi jonkin muun merkkinen